Nousiko noista rauta-ajan rapakoista
Vain ehtiäkseen
Hautaan ennenaikaiseen
Vanhoina syntyneet, vaikeat miehet?
Virsiä veisaa, vaeltaa
Pois valoista...
Aamu alkaa tarmolla, kun kokoamme huolet —
Vaikka päivä paistaa, löydät elon varjopuolet!
Kotoisaa on ikiyötä taivastella täällä,
Kun Leino itkee repussa ja Kailas olkapäällä.
Niin naiset hakee puunaamaiset miehensä tuon tuosta
Alas kattohirrestä tai ylös metsän suosta.
Ihmetellään, kuinka tähän tilaan ollaan jääty?
Selvää on vain se, että tämä ei hyvin pääty,
Kun veli ostaa kirveen, minä aion hirteen,
Turvaamme ikävään ja itkuvirteen.
Mutta ennen sitä pannaan paikat palasiksi.
Niin on tehty aina, vaikkei kukaan tiedä, miksi.
Näitä itkuvirsiä veisata taisin,
Niiden varjoissa varttuen.
Vain itkuvirsiä veisata taisin
Koska muuta mä oppinut en.
Mikään muu ei nyt voi mua auttaa,
Siispä vie minut valoon ja virteni maahan hautaa.
Niin, onpa olo kotoisa, kun itkuvirsiin hukkuu,
Vähän syö ja liikaa juo ja tuskin koskaan nukkuu.
Sitten mennään hirteen taikka suoraan järven pohjaan!
Itkuvirsikirjan säkeet sinne meitä ohjaa.
Vaikka ajat muuttuu, itkuvirret säilyy,
Suomi-neidon lanteilla helapuukko päilyy...
Hullusta Hangosta Petsamoon, läpi hurjan Lapuan
Itkuvirren taitajat...
Itkuvirren taitajat... Kaipaavat apua.
